Ruka oli eilen alkuyöstä yksin n. 4h ja oli sinä aikana pissannut kaksi isoa lätäkköä sisälle. Olimme käyneet ulkona pissillä ja kakilla ennen kuin lähdin. Kun tulin kotiin, ehti Ruka pissata vielä 2 kertaa sisälle ennen kuin lähdimme ulos. Ruka vinkui ja vikisi enkä ollut aikaisemmin kuullut sen pitävän sellaista ääntä. Hätä oli siis TODELLA kova!
Ruka pissi erittäin pitkään ja vikisi lähes koko ajan ulkona, ei kuitenkaan pissimisen aikana. Ruka oli rauhaton, veti, nyki, vinkui ja pissi jatkuvasti vaikka rakko oli jo tyhjä.
Sisällä Ruka ei meinannut rauhoittua millään ja huomasin että se oli juonut ison vesikupin tyhjäksi. Uusi luu oli ilmeisesti janottanut niin paljon..
Aamulla, n.7h unien jälkeen Ruka alkoi raapimaan raivokkaasti ovea ja vikisi taas samallalailla kuin yöllä. Nyt hätä oli niin kova että pissi tuli jo rappukäytävään! :/ Ulkona Ruka pissi silti taas pitkään normaalin näköisesti mutta jatkoi sitten pissimistä vaikka rakko oli tyhjä.
Ehkä kaikki johtuu vain ylimääräisestä veden juomisesta kun Ruka on järsinyt luuta?
lauantai 13. helmikuuta 2010
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Haukkuja torilla
Tänään tavattiin Rukan kanssa Niittyvilla-sisko. Villan emäntä kävi pyörähtämässä Keuruulla koiranäyttelyssä ja tuli samalla moikkaamaan meitä keskustaan.
Osasin odottaa Rukalta "huonoa käytöstä": vihaista haukkumista toiselle koiralle ja älytöntä vetämistä kohti. Ruka pakitti ja hyökkäsi sitten hampaat irvessä kaamealla haukulla kohti ja taas pakitti ja taas hyökkäsi. Villa näytti myös hampaita ja tilanne näytti ulkopuolisten silmiin varmasti uhkaavalta, tappelu oli lähellä.
Villa totteli paremmin ei-käskyjä kuin Ruka, eikä ollut yllätys ettei Ruka meinannut kuunnella mitään. Tori oli lähes autio joten treenasimme Villan ja Rukan kanssa seuraa-käskyä kun käytettävissä oli hyvä häiriö: toinen koira. Taskusta namia tai leipää niin alkoi homma toimimaan!
Oppi meni yllättävän hyvin molempien kaaliin, Rukalla tosin hitaammin. Olen pyrkinyt olemaan käyttämättä karkeita otteita Rukan koulutuksessa mutta nyt tilanne oli niin paha että oli otettava niskasta kiinni että tilanne rauhoittui. Rukan dominoiva luonne tarvitsee välillä muistutuksen siitä kuka on lauman pomo!
Kokemuksesta innostuneena sovittiin että mennään Rukan kanssa käymään Orivedellä ja pidetään oma pentukoulu. :)

tiistai 2. helmikuuta 2010
Edistystä!
Tämä päivä on ollut Rukan kanssa erittäin hieno. Kävimme aamulenkillä eläinlääkärissä ja matka meni aika pitkälti siten että Ruka veti ja minä pysähtelin ja yritin saada neidin huomion johonkin muuhun kuin vetämiseen tai haukkumiseen. Pikkuhiljaa Ruka alkoi hoksata että vetämällä ei pääse mihinkään eikä ihmiset reagoi haukkumiseen mitenkään. Mahtavaa!
Päivän toisella lenkillä Ruka veti aluksi vähän mutta pienen "inttämisen" jälkeen alkoi hoksottimet taas toimia. Sen jälkeen Ruka oli kuin ihan eri koira. Se ei vetänyt eikä haukkunut tai jos haukkui niin lopetti heti kun sanoin "shh". Ympärillä liikkuviin ihmisiin Ruka ei kiinnittänyt mitään huomiota kun heilutin nallea houkuttelevasti ja höpötin iloisella äänellä "Täällä, täällä, kato, kato!".
Ihan uskomatonta! :)

Mittoja
Kävimme Rukan kanssa tänään aamulenkin aikana eläinlääkärin puntarilla painoa mittaamassa. Muut mitat mittasin kotona, siksi arviot.
Rukan mitat 02.02.2010
Paino: 15 kg
Korkeus: n. 46 cm
Rinnanympärys: n. 63 cm
Rukan mitat 02.02.2010
Paino: 15 kg
Korkeus: n. 46 cm
Rinnanympärys: n. 63 cm
maanantai 1. helmikuuta 2010
Opetellaan oppimaan
Haukkumisen lopettamiseen Rukalla näyttäisi toimivan peuhaaminen ja lelun kanssa riehuminen, mistä sainkin vinkkejä Alielilta. Ruka tosin kyllästyy nopeasti, joten pelkkä lelu ei yleensä riitä. Välillä potkaisen tai heitän Rukan näkökenttään lumikokkareen ja se viimeistään saa Rukan mielenkiinnon pois haukkumisesta. Ruka hyökkää kokkareen kimppuun ja jaksaa leikkiä yksinäänkin pitkään sen kanssa.
Illalla Ruka on huomattavasti rauhallisempi kuin aamulla, joten silloin olen treenannut "seuraa" ja "seis" käskyjä namien kanssa. Nameina on toiminut tosi hyvin Best Friendin "Softies". Aamulla ja päivällä kun häiriötekijöitä ja enrgiaa on paljon, keskitytään haukkumiseen lumikokkareiden kanssa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)