Kirjuri

Olen hassu taiteilijatyttö Keuruulta (vm -89). Koirat ja muut eläimet ovat aina olleet minulle tärkeitä, maalla varttuneena luontoakin oppii arvostamaan niin kuin sitä kuuluu.

Ensimmäiset lapsuusvuoteni asuimme Keuruulla mutta muutimme kouluun lähtöni aikoihin Pihlajavedelle. Kylä sijaitsee Keuruun länsipuolella, n. 30 km päässä keskustasta. Ala-asteen kävin Pihlajaveden kyläkoulussa ja ylä-asteen Haapamäen yhteislyseossa. Lukioon päätin lähteä Tampereelle asti. Valmistuin ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon erityislukiosta keväällä 2008.

Lukion jälkeen palasin kotikonnuille Pihlajavedelle. Sieltä muutin keväällä 2010 Keuruulle töiden perässä, Ruka mukana. Teen edelleen viikonlopputöitä vaikka aloitin käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon  Jyväskylän ammattiopistossa Petäjäveden toimipisteessä elokuussa 2010. Tarkoituksenani olisi valmistua vaatetusalan artesaaniksi keväällä 2012 (tuotteen suunnittelu ja valmistus).

Vapaaehtoistoiminta on kuulunut eämääni pitkän aikaa. Toimin tällä hetkellä mm. seuraavissa yhdistyksissä ja ryhmissä:

Pihlajaveden Nuorisoseura ry (puheenjohtaja)
Pihlajaveden Näytelmäpiiri (puheenjohtaja + ohjaaja 2010-2011)
Pihlajaveden VPK (naisjaoston edustaja hallituksessa)
Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry (johtokunnan varajäsen)
Keski-Suomen Kalevan Nuorten Liitto ry:n valtuusto (Keski-Suomen edustaja)
Vihreä Keurusseutu ry (hallituksen jäsen)
Vesuri-Ryhmä ry (hallituksen varajäsen)

Musiikki on aina ollut minulle hyvin tärkeää. Kuuntelen paljon eri bändejä ja soitan itse kitaraa ja pianoa. Laulutunnit alkavat syyskuussa 2010. Lempibändejäni: Katatonia, Opeth, Malpractice, Dream Theater, Stam1na, Metallica, Volbeat, Before the Dawn, Swallow the Sun..

Tämä blogi kertoo kuitenkin koirastani Rukasta. <3