Ollaan Rukan kanssa vissiin yhtä ailahtelevia persoonia. Huonojen päivien jälkeen onkin sitten ollut monen monta todella hyvää päivää! Niistä piristyneenä olen taas jaksanut panostaa kouluttamiseen:
Muutama viime päivä ollaan treenailtu toisen koiran kanssa lenkkeilyä, (Pipalle kiitos avustuksesta!) sekä kaikenlaisia pikkujuttuja, jotka ei kuitenkaan ole niin pieniä.
Yksi hyvin onnistunut oppi on "odota". Varsinkin juoksujen aikana Rukalla on hirveä kiire ulos ja hissistä poistuminen on yhtä ryminää. Kerrostaloni hissi on todella pieni ja ovi on raskas avata joten useimmiten sieltä poistuminen on mennyt niin että Ruka tunkee itsensä pienestä raosta alakäytävään ja minä törmään raskaaseen oveen käsivarsi edellä kirosanoja niellen.
Ruka oppi ihan muutaman kerran jälkeen että "odota" käskyn jälkeen pitää istua hississä niin kauan että "tule" käsky kuuluu ja sitten saa namia ja pääsee ulko-ovelle. Sama juttu toistuu sitten ulko-ovella: Ruka istuu "odota" käskystä, minä avaan oven, astun itse ulos ja Ruka saa tulla ulos "tule" käskystä ja saa namit suuhun.
Olin aivan äimänä kun Ruka oppi nuo niin helposti. Tosiaan vain pari kertaa piti palata hissiin ja ottaa koko homma uudestaan. :)
Muita juttuja joita ollaan palauteltu mieleen: tänne, ole hyvä, seuraa, tassu, istu, maahan, kieppi, hyppää, pyydä ja uutena temppuna "high five". Sen Ruka hoksasi eilen ihan yhtäkkiä kun veljeni tuli kylään ja huikkasi Rukalle "high five!" ja Ruka nosti tassun pystyyn. :)
Ulkoilujen aikana olen panostanut autojen huomiotta jättämiseen ja muuhun rauhassa kulkemiseen. Olen useanan päivänä mennyt lähikaupan koiraparkkiin, laittanut Rukan vähäksi aikaa kiinni, käynyt nurkan takana kääntymässä, palannut takaisin ja palkannut kun Ruka on ollut hiljaa ja sitten ollaan menty kotiin. En siis mennyt kauppaan sisälle asti, olin vain pari sekuntia pois Rukan näköpiiristä. Tarkoituksena siis opetella odottamaan parkissa hiljaa.
Sen verran parannusta on noilla pienillä harjoituksilla saatu aikaan, että eilen illalla kaupassa kiireessä käydessä en kuullut Rukan kertaakaan edes haukahtavan! Jätin siis Rukan pikaisesti parkkiin ja palasin vajaan 5 min päästä takaisin. Voihan olla että se on haukkunut kun olin kaupassa kauempana kuin kassoilla enkä vain kuullut haukkua mutta kuitenkin Ruka oli hiljaa minun mennessä kauppaan ja tullessa sieltä pois. :)
Rukasta olisi muutama uusi kuvakin mutta en saa niitä ladattua koneelle millään puhelimesta. Kunpa saisin jo kunnon kameran ettei tarvitsisi puhelimella räpsiä..
lauantai 25. syyskuuta 2010
maanantai 6. syyskuuta 2010
Pentukoulu 1/6
Pentukoulu alkoi tänään, yllätys ylätys, pettymyksellä. Enhän minä hoksannut ettei kentälle saa mennä juoksuisen nartun kanssa ja Rukalla ne on juuri alkamaisillaan, ehkä viikko menee tiputteluun.
Ensimmäinen kokoontuminen koirien kanssa olisi ensi viikon maanantaina. Tarkkailen juoksujen edistymistä ja jos ne alkavat kunnolla maanantaihin mennessä, olen pentukoulutuksessa vain kuunteluoppilaana. Onhan sekin parempi kuin ei mitään.
Ärsyttää aivan suunnattomasti ettei koulutusta järjestetä useammin vaikka ilmeisesti koulutettavia koirakkoja olisi. Tänäänkin pentukoulutukseen tuli 19 ilmoittautunutta! Yleensä pentukoulutuksiin otetaan 3-6 koirakkoa kerrallaan, ainakin muilla paikkakunnilla. Miksi ihmeessä täällä otetaan niin monta yhtäaikaa??
Alkaa tuntumaan jo naurettavalta tämä meidän koulutusyrittäminen kun ei mikään mene putkeen. Taas täytyy odottaa kevääseen että päästään oikeasti Rukan kanssa koulutukseen!
ÄRSYTTÄÄ!!!! :(

perjantai 3. syyskuuta 2010
Kouluun!
Vihdoin ja viimein päästään Rukan kanssa pentukoulutukseen!
Koulutus alkaa ensi maanantaina 6.9. ilman koiria. Jännittää aivan hirveästi! Olen kauhea ennakkojännittäjä: Mitä meistä ajatellaan? Vihaako kaikki meitä? Tuleeko siitä mitään? Epäonnistunko? Karkaako Ruka metsään? Tuleeko tappelu? Alanko epätoivoisesti vain itkemään?
Ensimmäinen kerta koirien kanssa on varmasti yhtä kuorohaukkua. Ei jännittäisi läheskään niin paljon jos kaikki koirakot olisi samalla tasolla. Tietysti joukkoon mahtuu hyvin eritasoisia ihmisiä ja koiria, osa on harrastanut muiden koirien kanssa ja tietää mitä tehdä, osalla on mukana ensimmäinen oma koira kuten minulla.
Lisäjännitystä aiheuttaa koulutuspaikka: avoin kenttä metsän, peltojen ja tien lähellä. Kaipaisin tälle paikkakunnalle aidattua paikkaa missä voisi turvallisin mielin harjoitella luoksetuloa ja irtiolemista sekä antaa koiran juosta ja leikkiä vapaana (minusta se kuuluu joka koiran perusoikeuksiin!).
Koirapuistoa täällä ei ole ja tuntuu ettei sellaista tänne saadakaan. Jotkut pelkäävät koiraveron uutta tulemista, jotkut muita maksuja kaikilta koiranomistajilta, jotkut epäsiisteyttä, väärinkäytöstä tai muuta sellaista.
Olisi mahtavaa jos koirapuisto kuitenkin joskus saataisiin kävelymatkan päähän keskustasta. Itse olisin valmis maksamaan sen käytöstä ja osallistumaan ylläpitoon tai muuhun toimintaan puiston saamiseksi.
Millähän tavoin koirapuistot toimivat muualla?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)