Torstai on toivoa täynnä

Eilen sain tietää loppuviikon työvuorot ja onni osui kohdalle: perjantaina on vapaapäivä mikä tarkoittaa sitä että pääsen hakemaan Ruka-neidin jo huomenillalla töiden jälkeen kotiin. JIPII!

Mahassa on perhosia ja aika tuntuu matelevan. En meinaa keksiä mitään tekemistä kotona, kaikki on puunattu ja siistitty ja tehty pennunkestäväksi. Vatsa taitaa ihan kipeytyä tästä jännittämisestä..

Seuraava kirjoitus kirjoitetaankin sitten jo Rukan ensimmäisistä hetkistä uudessa kodissa. Toivottavasti saisin vielä kameran hollille.. :)

Tuore kuva

Maanantainen työpäivä alkoi heti mukavasti kun huomasin Johanna-kasvattajalta tulleen sähköpostin. Ruka on nyt käynyt eläinlääkärin tarkastuksessa eikä neidistä löytynyt mitään vikaa. Samalla reissulla neiti sai niskaansa oman mikrosirun. Viestin liitteenä sain tuoreen kuvan Rukasta.

Kuva: Johanna Kekäläinen

Luovutusviikko ovella

Luovutusviikko alkaa huomenna ja tunnelma sen kuin jännittyy. Tänään tutkin Rukan tulevaa kotia sillä silmällä että pennun on turvallista sinne tulla. Johdot piiloon ja ylimääräiset tavarat pois näkyviltä. Matot keräsin pois ja yritin miettiä miten saan kissojen ja Rukan ruokailun sujumaan. Jonkinlainen korkeampi teline tai taso täytyy kissojen kupeille rakentaa ettei pentu syö kissojenkin ruokia..

Tänään oli tarkoitus mennä seuraamaan paikallisia toko-kisoja mutta ne jäivätkin sitten väliin. Ensi viikon sunnuntaina Maailman Eläinten päivänä 4.10. järjestetään agilitynäytös jota olisi Rukan kanssa tarkoitus mennä katsomaan ja tutustumaan samalla koirakaveri Pheobeen. Rukan kanssa olisi tarkoitus mennä keväällä alkavaan pentukouluun ja tutustua tarkemmin agilityyn ja tokoon. Syksyn pentukoulu ehti harmillisesti jo alkaa. No, me opetellaan aluksi sitten ihan kahdestaan kuinka ollaan yhteiskuntakelpoinen koiranalku! (ja tarvittaessa pyydetään Pheobe-neiti apuun..)

Loppuviikon työajoista riippuu pääsenkö hakemaan Rukan kotiin torstaina vai perjantaina. Jännitystä yritän lievittää hankkimalla Rukan ruokakupit, pannan, hihan ja muut tarvikkeet. Luultavasti siis ravaan joka päivä eri kaupoissa hypistelemässä koiratarvikkeita ja huokailemassa pitkään..

Kuvia viikon takaa

Aurinko paistoi niin että häikäisi!

Näistä saimme hyvät naurut.. Suloiset pikku tassut ojossa.

Ruka ensimmäistä kertaa tulevan emäntänsä sylissä.

Mikäs ihme se sinä olet?

Kuumetta

Syksyn flunssa-aalto näyttää taas olevan totta. Yskimistä, köhimistä, vuotavia neniä ja karvaista kurkkukipua näkyy ja kuuluu joka paikassa. Työpaikat ja koulut kärsivät poissaoloista ja apteekit ruuhkista. Kuume nousee hitusen muttei koskaan kunnolla niin että siitä pääsisi kertaheitolla eroon.

Pentukuume nimittäin. Flunssan lailla se vaivaa joka vuosi ja aina vain pahemmin. Se ero tavalliseen flunssaan on että pentukuume ei riipu vuodenajasta. Monen vuoden ajan on pentukuume vaivannut aina epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin mutta koska elämäntilanteeni on ollut kuumeen iskiessä hankala pennunhankintaan nähden, ei kuume ole saanut tarvitsemaansa lääkettä.

Syksyllä 2008 muuttui tilanteeni kertaheitolla: muutin opiskelupaikkakunnalta takaisin maaseudulle Keski-Suomeen ja tunsin olevani jälleen kotona. Tilava vuokra-asunto hyvältä paikalta kruunasi "paluuni juurille" ja mielessä alkoi taas pyöriä kuva omasta karvapallosta. Rotu oli ollut mielessä jo pitkään ja kyselyt tuttavilta ja kasvattajilta vahvistivat rotuvalintani itselleni sopivaksi: suomenlapinkoirasta ei näyttänyt löytyvän mitään häiritseviä ominaisuuksia.

Ensin kotini valloittivat Axe ja Muska, huhtikuussa 2009 syntyneet kissat. Axe on puna-valkoinen ja erittäin hellyydenkipeä kollin alku. Axe kastroitiin reilu viikko sitten ja hyvin on herra "sukukalleuksien" menetyksestä toipunut. Syliin on pakko päästä aina kun ihminen on lähellä ja ääntä pidetään kovaa naukumalla. Muska on pitkäkarvainen harmaa-valkoinen narttu. Muska istuu niskan päällä ja imeskelee hiuksia samalla kun "leipoo". Hellyydenkipeys ilmenee neidillä näin.. Muska on Axea arempi ja hiljaisempi. Ihania kissoja ne ovat kuitenkin molemmat, todellisia "sylikissoja".

Vaikka kodissa ovat jo kaksi ihanaa karvapalloa, tuntuu siltä kuin jotain puuttuisi. Muutamat yhteydenottoni suomenlapinkoirien kasvattajille lupailivat pentua, mutta aina jokin meni mönkään. Sitten, sattumalta hiljaisen työpäivän aikana viime viikolla, eksyin jälleen kerran tutulle koirasivulle. Ensimmäisenä komeili ilmoitus lapparinpennuista Keski-Suomessa. Sydän hyppäsi kurkkuun ja paniikki meinasi iskeä. Siinä se nyt oli! Nytkö se hetki tuli kun saan soittaa ja varata oman pennun?!

Niinpä sitten soitin ja varasin alustavasti nettisivuilta löytyneiden tietojen ja kuvien perusteella suomenlapinkoiran parkin värisen narttupennun, juuri sellaisen kuin olin halunnut. Sovin samalla käynnistä pentujen luona, halusin nähdä ne livenä ennen lopullista päätöstä.

Sitten koitti aurinkoinen ja lämmin tiistai. Matka kohti Hankasalmea alkoi ja oli ohi ennen kuin ehdin kunnolla edes valmistautua ajatukseen että pentu on kohta sylissä.. Pentujen tuoksu leijui pihassa kun astuimme ystäväni kanssa autosta. Pentuaitaus oli hiljainen, kaikki nukkuivat. Tunnistin varaamani palleron heti. Vaaleanruskea ja sinisilmäinen neiti kurkisteli pentuaidan raosta. Neiti nostettiin syliini ja olin myyty. Tietojen vaihto kasvattaja Johannan kanssa ja sitten hymyssäsuin kotiin.

Innostuksissani päätin pennulle nimen samana tiistai-iltana. Johannan kanssa olimme molemmat miettineet samaa nimeä, Pihka. Aikani mietittyä päädyin kuitenkin nimeen Ruka. Jostain netin kätköistä löysin nimittäin tiedon että sana 'ruka' tarkoittaa metsäsaamelaisten kielellä pihkaa! Siinä siis pihkanväriselle suomenlapinkoiraneidille suussa rapsakkaasti soiva nimi.

Nyt sitten vain odotellaan. Ja odotellaan. Pentujen luovutus on viikolla 40, perjantaina luultavasti pääsen pennun hakemaan. Kaksi viikkoa siis tuskaista odottamista edessä. Koska odottavan aika on pitkä, päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. Tervetuloa siis seuraamaan pentukuumeen mahdollista talttumista ja tietenkin Ruka-neidin tulevaa kotiutumista ja kasvamista ja mitä kaikkea siihen matkan varrelle sitten ikinä mahtuukin!