torstai 9. joulukuuta 2010

Päätös

Yhtäkkinen romahdus kertoo ehkä siitä että olen jo pitkään ollut alitajuisesti väsynyt Rukaan, väsynyt pettymään, väsynyt epäonnistumaan. Väsynyt ja sitten sitä kautta pahalla päällä ensin Rukalle ja sitten itselleni, enemmän itselleni.

Olen tehnyt päätöksen. Rukalle etsitään uusi, parempi koti. Koti, jossa sille on enemmän aikaa, tilaa ja tekemistä ja ennen kaikkea, parempi johtaja. Minusta ei sellaista saa.

Olen eilisen ja tämän päivän yrittäny olla iloisella tuulella Rukan kanssa touhutessani. Mieli menee kuitenkin heti maahan kun Ruka ensimmäisen kerran haukahtaa. Tänään se tapahtui rappukäytävässä, ennen kuin päästiin edes pihalle. Jotenkin en voi olla kuvittelematta että Rukalla on paha olo ja se siksi haukkuu. Sitten tulee itsellenikin paha olo, minäkö Rukalle sellaista aiheutan?

:(

1 kommentti:

  1. Moikka, juu tottahan toki mie oon käyny lukee teidän tekosista. :) Luin itseasiassa jo ennen kuin tarjosin Rukalle paikkaa meillä. Ihan siksi, että tiedän etukäteen mitä saattaa olla edessä :)

    Kiva että kävit meidän blogissa ja tervetuloa uudelleen! Mie pyrin päivittää sitä tasaisen epätasaisin aikavälein... :)

    VastaaPoista