Ollaan Rukan kanssa vissiin yhtä ailahtelevia persoonia. Huonojen päivien jälkeen onkin sitten ollut monen monta todella hyvää päivää! Niistä piristyneenä olen taas jaksanut panostaa kouluttamiseen:
Muutama viime päivä ollaan treenailtu toisen koiran kanssa lenkkeilyä, (Pipalle kiitos avustuksesta!) sekä kaikenlaisia pikkujuttuja, jotka ei kuitenkaan ole niin pieniä.
Yksi hyvin onnistunut oppi on "odota". Varsinkin juoksujen aikana Rukalla on hirveä kiire ulos ja hissistä poistuminen on yhtä ryminää. Kerrostaloni hissi on todella pieni ja ovi on raskas avata joten useimmiten sieltä poistuminen on mennyt niin että Ruka tunkee itsensä pienestä raosta alakäytävään ja minä törmään raskaaseen oveen käsivarsi edellä kirosanoja niellen.
Ruka oppi ihan muutaman kerran jälkeen että "odota" käskyn jälkeen pitää istua hississä niin kauan että "tule" käsky kuuluu ja sitten saa namia ja pääsee ulko-ovelle. Sama juttu toistuu sitten ulko-ovella: Ruka istuu "odota" käskystä, minä avaan oven, astun itse ulos ja Ruka saa tulla ulos "tule" käskystä ja saa namit suuhun.
Olin aivan äimänä kun Ruka oppi nuo niin helposti. Tosiaan vain pari kertaa piti palata hissiin ja ottaa koko homma uudestaan. :)
Muita juttuja joita ollaan palauteltu mieleen: tänne, ole hyvä, seuraa, tassu, istu, maahan, kieppi, hyppää, pyydä ja uutena temppuna "high five". Sen Ruka hoksasi eilen ihan yhtäkkiä kun veljeni tuli kylään ja huikkasi Rukalle "high five!" ja Ruka nosti tassun pystyyn. :)
Ulkoilujen aikana olen panostanut autojen huomiotta jättämiseen ja muuhun rauhassa kulkemiseen. Olen useanan päivänä mennyt lähikaupan koiraparkkiin, laittanut Rukan vähäksi aikaa kiinni, käynyt nurkan takana kääntymässä, palannut takaisin ja palkannut kun Ruka on ollut hiljaa ja sitten ollaan menty kotiin. En siis mennyt kauppaan sisälle asti, olin vain pari sekuntia pois Rukan näköpiiristä. Tarkoituksena siis opetella odottamaan parkissa hiljaa.
Sen verran parannusta on noilla pienillä harjoituksilla saatu aikaan, että eilen illalla kaupassa kiireessä käydessä en kuullut Rukan kertaakaan edes haukahtavan! Jätin siis Rukan pikaisesti parkkiin ja palasin vajaan 5 min päästä takaisin. Voihan olla että se on haukkunut kun olin kaupassa kauempana kuin kassoilla enkä vain kuullut haukkua mutta kuitenkin Ruka oli hiljaa minun mennessä kauppaan ja tullessa sieltä pois. :)
Rukasta olisi muutama uusi kuvakin mutta en saa niitä ladattua koneelle millään puhelimesta. Kunpa saisin jo kunnon kameran ettei tarvitsisi puhelimella räpsiä..
lauantai 25. syyskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti