Katselin kennelkerhon muita kursseja tuossa äsken ja agistartissa olisi vielä tilaa. En vain uskalla mennä sinne vielä, luultavasti vain häiritsisin muiden harjoittelua tuon räkkyäjän kanssa. Agistartin järjestämisajankohtana on vielä lisäksi maanantai-illat. Tietysti. :(
Toivottavasti toukokuun jälkeen alkaisi uusi pentu- tai tokoalkeiskurssi, sitten se voisi olla maanantaisinkin kun työni loppuu toukokuun lopussa.
Arkitottiskin olisi ihan mahdollinen kurssi meille. Sen ajankohtana nettisivuilla näkyy "kevät 2010". Pidän peukut pystyssä sen suhteen, jos sattuisikin joku toinen arki-ilta sille kurssille!
Häiritsee ehkä hieman se että henkilö, jolle olen aiheesta aina viestiä laittanut vastailee sähköposteihini todella hitaasti. Lähinnä se vain ärsyttää mutta jossain takaraivossa muodostan mielikuvaa henkilöstä joka ei meitä kursseilleen halua. Eihän sitä niin saisi ajatella mutta en voi sille mitään. Ihan kuin kaikki mitä olen hänelle kertonut menisi kuuroille korville, niin kuin minua ei olisi olemassa. :D
Torstaina olisi taas junamatka Rukan kanssa edessä. Aluksi meidän piti lähteä Jämsään mätsäriin mutta joudunkin näytelmäharkkoihin samana iltana joten mätsärireissu piti perua. No, tuleepahan treenattua junailua. Nöpön avustuksella olisi samalla reissulla tarkoitus tehdä vähän "häiriötreeniä" kontaktin ja keskittymisen parantamiseksi. Viimeksi "mummulareissulla" meni seuraamisharjoittelu todella hyvin vaikka Nöpö kävelikin edellä. Toivotaan hyviä kelejä että voidaan olla koko päivä ulkona! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti