tiistai 2. maaliskuuta 2010

Paikka laumassa


Muutto olisi vihdoin ja viimein siinä pisteessä että voi huokaista helpotuksesta: ei enää yhtään laatikkoa tarvitse kantaa mihinkään suuntaan!

Rukalla on ollut pääasiassa "huonoja päiviä" tässä viime aikoina. Huomasin jo aiemmin että Ruka on mustasukkainen minusta jos poikaystäväni on läsnä. Esimerkiksi lenkillä Ruka ei suostu kulkemaan nätisti vaan riuhtoo ja hyppii miten sattuu, sisällä neiti haukahtelee ja hyppii vasten kasvoja. Tätä kasvoille hyppimistä on jatkunut jonkun aikaa eikä pelkkä "ei" ole tehonnut. Muutenkin Ruka käyttäytyy välillä niin kuin se olisi lauman pomo, joten otin vähän lujemmat otteet käyttöön ettei Rukalle nouse neste hattuun.

Tuon naamalle hyppimisen sain pois pienellä alistamisella: kun Ruka hyppäsi naamalle, otin tukevasti rinnasta kiinni ja käänsin sen maahan ja pidin siinä hetken. Kun Ruka ei pyristellyt enää vastaan, päästin irti. Ei ole sen jälkeen hyppinyt. Alistaminen kuulostaa kauhean julmalta mutta eihän se sitä oikeasti ole. Sillähän vain näytetään koiran kielellä missä sen paikka laumassa on. Ei se mitään hakkaamista tai potkimista ole. :D

Olen muillakin keinoilla muistuttanut Rukaa siitä kuka onkaan meidän lauman pomo.

Vetokisa lelulla: avaan silmäni OIKEIN isoksi ja tuijotan Rukaa silmiin niin se päästää irti.
Leikki: minä lopetan leikin.
Ruokailu: minä syön ensin.

Kaikissa asioissa pyrin olemaan johdonmukainen. Tapoja ei muuteta yhtäkkiä toisiin eikä Ruka saa tehdä koskaan jotain mikä on kerran kielletty. Hihnassa vetämisessä meinaan itse välillä lipsua, varsinkin jos on kiire jonnekin. Onneksi Ruka ei vedä enää niin paljoa ettei sitten vahingossakaan tule itse lipsuttua.

Kaupassa käydessäni Ruka odottaa pihalla koirien paikalla. Jos seurassani on joku muukin joka menee kauppaan sisälle, alkaa Ruka haukkua vimmatusti peräämme. Jos taas olen yksin, jää Ruka kiltisti hiljaa odottamaan. Miksiköhän on näin?

4 kommenttia:

  1. Tuleeko sanasta EI teillä koskaan rangaistusta?

    Meillä on pennun kanssa tullut välillä sanomista, kun se "vaatii" meiltä asioita ja koira ei saisi koskaan vaatia omistajaltaan mitään, koska se vaatiminen on pomon oikeus. Jos siis pennun taholta ihan vain vaaditaan, niin kielletään jo siitä. Jos koira tuo lelun syliin, niin kielletään ja lähdetään vaikka pois tai kieletään-murahdetaan ja käännetään selkä. Jos pentu vielä vaatii haukkumalla, niin kielto ja vesisuihku. Jos koira haukahtaa ruokaa laittaessa, niin hylätään ruoka ja mennään muualle tekemään muuta.

    Kieltoa tehostetaan sumutepullolla. Mikään muu ei saa meillä kieltoa menemään perille kuin se samperin vesisuihku, jos pentu on jo kierroksilla. Jäähykin rauhoittaa, mutta pentu ei siitä ymmärrä välttämättä eristyksen syytä. Vain kierrokset laskevat.

    Jos pentu riehuu, niin kerään kaikki lelut pöydälle ja otan valot pois - ja kun koira asettuu makamaan hetken vinguttuaan ja juostuaan, niin kehun ja annan sille pureskeltavan luun. Syöminen rahoittaa.

    Yleensä tuo huomion vaatiminen kulkee käsi kädessä pentuhepulin kanssa, joka johtuu holtittomaan hyppimiseen ja näyttikimiseen.

    Koira ei tunne mustasukkaisuutta, vaan yrittää hallita laumaansa:) Meillä on myös niin, että miehen kanssa kävellessä riekutaan. Luulen, että se johtuu vain siitä, että tilanne on eri ja innostavampi ja pentu sekoaa. Vähän sama kuin keittion lattialla istuva koira ei välttämättä osaakaan istua ulkona, koska tilanne on eri. Kävelen myös miehen kanssa nopeammin ja keskityn vähemmän remmin päässä olevaan kamikazeen ja puhun.

    Oletko varma, että kyse ei ole paitsi jonkinlaisesta johtajuusongelmasta sinun suhteesi, vaan johtajuusongelmasta mies-koira välillä? Ehkä koira kokee poikaystäväsi uhaksi, ja pelkää miten pärjäät kun menet pois ilman koiraa? Eli ulvoo, koska sitä estetään tulemasta mukaasi sinua suojelemaan mieheltäsi? Tai ehkä isomman lauman hylkäämäksi joutuminen -eri tilanne aiheuttaa ahdistusta?

    Summasurum kaikki ruoka-leikki-ulkoilu johtajajutut on hyviä, mutta jos koira silti saa jossain asioissa vaatia omistajaltaan jotain, eikä siihen reagoida, niin se on pahimpia ns. rikkeitä. ja koiraa ei saisi heti tervehtiä, kun tullaan sisälle. Meillä koira odottaa muualla kun tulen sisään eikä tule tervehtimään ja se on ilmeisesti se, miten kuuluisikin olla. Lauma muodostuu aina uudestaan, kun tullaan kotiin ja jos koiran nöyristelyyn lähtee piipittäen mukaan, niin ei se ainakaan omaa arvoa sen silmissä nosta.

    Näin siis meillä kasvatetaan yhtä riehupetteriä, en tiedä onko oikeita tapoja, mutta näyttäisi hiukan hillitsevän sekoilua:)

    VastaaPoista
  2. Vastailen tänne sinun blogiin..

    EI-kiellosta tulee rangaistus, joko selän kääntö tai juuri tuo sumutinpullo. Sumutinpulloa en ole käyttänyt paljoa kun murina ja selän kääntö ovat tehonneet ja kun Ruka yleensä otti suihkun leikkinä eikä rangaistuksena..

    Yleensä selän kääntö on tehonnut hyvin, "käskyhaukku" ei saa vastakaikua minun suunnalta ja Ruka antaa asian olla. Käskyhaukkua Ruka käyttää yleensä jos sen lelu on juuttunut sohvan alle eikä se näe sitten mitään muuta lelua kun sen siellä alla.. Onko minun reagoimattomuus näissä tilanteissa hyvä vai huono?

    Ruka ei enää onneksi riehu juurikaan. Asuntokin on kyllä niin pieni ettei paljoa edes mahtuisi säntäilemään. Kissojen kanssa Ruka oli aivan mahoton, ei saanut mitään kontrollia. Silloin oli laitettava eristyksiin että rauhoittu.

    Unohdinkin mainita tuon sisääntulon: ei huomiota Rukaan. Ruka tulee joskus ovelle vastaan mutta menee sitten sohvalle odottamaan. Sama jos joku tulee kylään: Ruka kauemmas odottamaan. Hankalinta vieraiden kanssa on ollut vieraiden "tyhmyys": säntäävät ensimmäisenä Rukan luo ja tämähän on ihan innoissaan että "mitämitämitä saanko hyppiä ja nuolla ja ihanaa kun on ihmisiä ja nuolenvähänsunnaamaajanam!" mutta onneksi uskoo näissä tilanteissa hyvin EI-käskyä.

    Muutaman kerran annoin rangaistuksena kolinapurkkia mitä Ruka säikähti aikalailla suunnattomasti. Eli nykyään käytän sitä vain jos ei mikään muu tehoa. Herkkä neiti kun on..

    Aika varmasti miehellä ja koiralla on johtajuusongelmia, mies nimittäin vähän pelkää koiria.. Yritän saada miehen nousemaan Rukan yläpuolelle laumassa, onko sinulla siihen hyviä neuvoja? :)

    VastaaPoista
  3. Oli laitettava tähän omaan tekstiin tuo oma viesti kun en saanut sitä laitettua Teklan blogiin..

    VastaaPoista
  4. En varmaan ole oikea ihminen antamaan neuvoja johtajuusongelmiin. (Tai ylipäätään ongelmiin, voin vain kertoa, mitä itse tekisin) Jos oma mies pitäisi korottaa koiran yläpuolelle, niin huomioisin miehen aina ensin ennen koiraa. Ruokaa antaessa söisin ensin, sitten antaisin miehelle ja mies antaisi koiralle. Ja muuten käskisin miehen olla täysin huomioimatta koiraa. Jos toinen vähän pelkää, niin varmaan parasta olla huomioimatta koiraa, ettei epävarmuus välity tavasta käsitellä pentua?

    En tiedä kolinapurkin käytöstä, mutta sitä kai pitäisi käyttää niin, että se koira ei yhdistä ääntä omistajaan, vaan tekosiinsa. Eikä sitä varmaankaan saisi käyttää pentuun. Niin siis olen käsittänyt, pelkkää mutua.

    "Yleensä selän kääntö on tehonnut hyvin, "käskyhaukku" ei saa vastakaikua minun suunnalta ja Ruka antaa asian olla. Käskyhaukkua Ruka käyttää yleensä jos sen lelu on juuttunut sohvan alle eikä se näe sitten mitään muuta lelua kun sen siellä alla.. Onko minun reagoimattomuus näissä tilanteissa hyvä vai huono?"

    Meillä tuollaisissa tilanteissa haukku kohdistuu yleensä esineeseen ja en ole siitä rankaissut, olen vaan ignoorannut. Mutta jos selkeästi haukku alkaa kohdistua minuun, niin sitten käännän selän. Mutta meillä ei kyllä yleensä haukuta tavaroita, vaan kynsitään parkettia ja vingutaa:X

    Yleensä houkuttelen pennun pois tieltä, otan lelun hetken päästä pois ja käsken koiran istua ja annan sen lelun sille. Muuten se kynsii sitä sieltä pois tuomiopäivään asti. Kun on pakko saada aina se lelu, joka on ulottumattomissa.

    Vieraat voi olla ärsyttäviä. Ihan sama, mitä käskee koiran kanssa tehdä, niin ei mene perille. Äitini syöttää pentua pöydästä ja antaa sille perunamuusia yms. Kamalinta on täysin tuntemattomat ihmiset kadulla. Asun itse niin tiheässä taajamassa, että lenkillä vastaan voi tulla 20 henkeä ja niistä 5 voi tulla väkisin lääppimään, ellei leiki kylähullua. Ei voi ymmärtää...

    VastaaPoista