sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Pelottavia asioita

Nonniin. Ensin menee päin mäntyä, sitten päin honkia ja sitten on taas kivaa. Vuoristorata on Rukan juttu!

Petsien palstalta otettu vinkki haukkumisen lopettamiseen ei mennyt yhtään niin kuin toivoin. Laitoin purkkiin kovia koiranpapuja ja päätin testata miten "kolinapurkki" toimii. Ruka haukkui ulkona edessä kävelevälle ihmiselle ja heitin purkin Rukan eteen. Juu, haukku loppui kyllä välittömästi mutta niin loppui kaikki muukin paitsi vetäminen kauhun vallassa minusta pois päin! Ruka ei suostunut koko loppu lenkin aikana tulemaan lähellekään minua, siis selkeästi pelkäsi! Ei ei ei. Ei tuu mitään. :/

Hommaan ei auttanut yhtään Rukan mielestä selkeästi uhkaavan näköinen mummeli kummallisessa takissaan. Mummeli on "vainonnut" meitä lähes joka pissareissulla. Hän tulee juttelemaan Rukalle, ei minulle ja naurettavaa kyllä, yrittää vielä houkutella Rukaa mukaansa!

"Tule minun mukaan, tule! Kyllä sinä minut muistat. Tule, tule minun luokse!".

SIIS HALOO!? Koira on hihnassa, hihna minulla ja koira on selkeästi kauhuissaan! Ruka pitää häntää koipien välissä ja haukkuu vihaisesti ja riuhtoo ees taas minun ympärillä niin että maahan jää isot kynnen jäljet. Mikä näitä ihmisiä vaivaa?!?

Lisäksi minut ajaa raivon partaalle ihmiset jotka väkisin haluavat tulla silittämään Rukaa. Yritä siinä nyt sitten selitellä kun ei pentu vielä osaa ottaa rapsutuksia nätisti vastaan vaan hyppii ja yrittää päästä nuolemaan kaikkien naamoja. Ja sitten jotkut vielä kehtaavat suuttua jos sanon että "Anteeksi mutta ei saa tulla silittämään kun on koulutus kesken."

Ruka kulki aiemmin päivällä lenkillä todella hienosti tikkarin avulla! Juu siis ihan tavallisen tikkukaramellin avulla. Annoin Ruka vähän nuolaista omaani aina kun se kulki hienosti ja hyvin meni! Hehheh.. Ruka kun on ulkona sellainen ettei mitkään namupalat tahdo kelvata. Pitää olla jotain erikoista, jotain mitä ei saa juuri koskaan. Edes jauheliha tms. ei kelpaa.

Olen jättänyt Rukan yksin kylmän viileästi tässä viikonlopun aikana. Ensimmäisellä kerralla Ruka oli repinyt lattiamattoa irti lattiasta. Vuokranantaja varmasti tykkää.. Maton on kyllä ollut pakko olla jo vähän saumasta koholla ja irti, ei Ruka sitä muuten ole voinut saada auki!

Hohhoh.

1 kommentti:

  1. Kolinapurkkeja valitettavasti suositellaan välillä vähän joka "vaivaan", mutta niin kuin jo huomasitkin, ei tosiaankaan sovi kaikille noin raju keino. Kolinapurkki ei edes oikeastaan ole pennunkoulutukseen tarkoitettu väline vaan jo aikuisille koirille, joille on kehittynyt jotain ongelmakäytöstä eikä koira kuuntele yhtään omistajaa, tällöinkin purkki on vain kiellon tehoste (eli aina ensin kielto, vasta sitten purkki, jos kielto ei tehoa), ei koskaan pelkkä purkki.

    Suosittelen edelleen huomion saattamista johonkin kivaan asiaan ohikulkijoille (oli sitten koira tai ihminen) haukkumisessa, lelu tai herkku (kokeilemalla varmasti löytyisi jokin Rukallekin kelpaava) tai vaikka pieni peuhaushetki, mutta jokin, jolla unohtaa sen haukkumisen ja keskittyy muuhun.

    VastaaPoista