sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Oppia ja vähän pakkia

Rukalle tulee ensi keskiviikkona 12 viikkoa ikää. Edessä on siis huippujännittävä retki eläinlääkäriin ensimmäisiä rokotuksia hakemaan. Samalla reissulla selviää toivottavasti myös 7-viikkoisesta asti vaivanneiden kutinan ja hilseilyn syy. Kasvattajaystäväni epäilee hilsepunkkia ja toivon todella että vaivojen syy olisi niinkin yksinkertainen ja helposti hoidettavissa oleva kuin hilsepunkki. Jokin allergia olisi hyvin ikävä yllätys..

Matokuurit on syöty kiltisti hyvissä ajoin ennen rokotuksia ja eläinlääkärikäyntiä varten olemme "leikkineet eläinlääkäriä". Niskanahan, suun, silmien ja korvien käsittely tulee toivottavasti näillä harjoituksilla olemaan sitten eläinlääkärin toimesta helpompaa ilman turhia rimpuiluja yms.

Joinain aamuina on saattanut kuulua muutama ärräpää sukan jälleen kerran kastuessa pissalätäkössä tai kakkakikkareen löydyttyä milloin lauteiden alta ja milloin kämpän perimmäisestä nurkasta. Tällä viikolla olen saanut kuitenkin huokaista useampana aamuna helpotuksesta: pissa on osunut paperille ja kakkakin löytyy suhteellisen helposta paikasta lauteiden alta. Edistystä siis on tapahtunut, pikkuhiljaa.

Tarpeiden teko on jäänyt ulkona yleensä vain pissaan, kakka tulee sitten heti kun päästään takaisin sisälle. Ehkä sekin sitten pikkuhiljaa tulisi siellä ulkona.. Muuten ulkoilu on ollut täydellisyyttä hipovaa lähinnä hihnakäyttäytymisen osalta. Muutamassa päivässä epätoivoinen rimpuilu, vetäminen ja ulina ovat jääneet pois. Tänään molemmilla pidemmillä kävelylenkeillä Ruka kulki esimerkillisen hienosti vasemmalla puolellani selkeästi enemmän minusta kuin ympäristöstä kiinnostuneena. Ihan on meinannut ilon kyyneleet nousta silmiin kun olen neidin kulkua seurannut ja kehunut sen sitten maasta taivaaseen. Mitähän noihin papuihin on laitettu kun ne saa Rukan käyttäytymään niin hienosti..? :D

Koulutuksen osalta viime viikko keskityttiin juuri tuohon hihnassa kulkemiseen ja jätettiin muut ei niin tärkeät jutut vähän vähemmälle. Ensi viikolla keskitytään vastaantulijoiden ohittamiseen Nöpön avustuksella ja toki joka ulkoilukerralla hiotaan rinnalla kulkemista. Perusasennon ottaminen on tullut opittua ihan vahingossa ja varsinkin ulkona tuota tärkeää taitoa hiotaan vähän väliä.

Kaikinpuolin olen ollut Rukan oppimismotivaatioon erittäin tyytyväinen. Ainoastaan se jatkuva harjoittelun keskeyttävä raapiminen on häirinnyt ja vaivannut kouluttamista. Tuntuisi tuo kylmä ilma ja lumi jotenkin kuitenkin helpottavan kutinaa. Välillä tuntuu ihan uskomattomalta se että neiti on tosiaan vasta 12 viikkoinen ja osaa jo lähemmäs 20 käskyä ja käyttäytyy muutenkin mallikkaasti eikä oppimishalukkuudella tunnu olevan rajoja.

Saas nähdä koska ne kaikki opit sitten unohtuvat.. ;)

2 kommenttia:

  1. Heippa vaan täällä kirjoittelee Rukan sisko ja voit katsella meidän juttuja http://www.katajahaan.net ja sieltä löytyy myös mun yhteystiedot meiliin, jos tykkäät vaihdella kuulumisia sitä kautta!

    VastaaPoista
  2. HEIPS! 8)

    Täällä kirjoittelee toinen sisarus, Rukan velipoeka Sampo! Blogi on tekeillä, mutta kuvia voi katsoa täällä:

    http://www.petsie.fi/pet.php?petid=100865

    Ruka on muuten mahdottoman nätti! n_____n Näyttää samalta kuin meitin toinen koira Sammy (http://www.petsie.fi/pet.php?petid=38835), ainekin jonkin verran. Eihän se ihme, ole kun silläkin on samat vanhemmat kuin Sampolla ja Rukallakin.

    Jos on kiinnostusta pitää yhteyttä, niin sähkäri on:

    majitsu_92@hotmail.com n_n

    VastaaPoista